Ehkä mä olenkin tärkeä?

Näin Äitienpäivänä Raggarimorsian, entinen yh-äiti, hiljentyy painavan asian äärelle. Nimittäin jokainen varmasti nykypäivänä tuntee jonkun yksinhuoltajan. Mutta kuinka moni oikeasti tietää millaista on kun hammaslääkäriin, synnytyssaliin saati sitten sinne ruokakauppaan ei voi mennä ilman että yksi tai useampi lapsi roikkuu mukana? Raggarimorsian tapasi yh-äitejä, joille kaiken hoitaminen yksin on jokapäiväistä elämää. Äitejä, joiden tarinoista on syntymässä lyhytelokuvia.

Ehkä mä olenkin tärkeä, sanoo Mari, kahden lapsen yksinhuoltajaäiti Helsingistä. Kun Mari katsoo töölöläisen Kampaamo Pesulan peiliin yh-äidille harvinaisen hemmotteluhetken jälkeen, on pala kurkussa. Kaikilla. Vieressä istuva kolmen lapsen yh-äiti Maarit aikoo kampaaja Mikko Helinin käsittelyn jälkeen mennä ottamaan tatuoinnin. Vaikkakin vain pilkun kokoisen. Koska tänään on se päivä kun äiti on tärkeä. Se päivä kun äiti ei ole oman jaksamisensa äärirajoilla.

Kampaamo Pesulan Susanna Alanen ja Mikko Helin tietävät miten äitejä hemmotellaan.

Marin 3- ja 7-vuotiaat lapset ovat molemmat uhmaiässä, omalla tavallaan:

Äitienpäivänä en toivo muuta kuin että kukaan ei oikuttelisi ja että aurinko paistaisi ulkona. Aion viettää päivän oman äitini ja lasteni kanssa, nauttien pienistä asioista.
Näiden äitien tarinat ovat kovia. He tuntevat niin turvakodit kuin lastensuojelun. Mutta he eivät valita eivätkä he halua olla mitään hyväntekeväisyyskohteita. Ja vastoin nyky-Suomessa edelleen vallitsevaa mielikuvaa yh-äideistä, he eivät löhöä sohvalla nostaen kaiken maailman tukia joka hemmetin luukuilta. He yrittävät aina ensin pärjätä yksin ja kysyvät apua vasta sitten kun on pakko. Pienetkin teot – kuten se, että naapuri joskus tarjoaa ruokakassinkantoapua – merkitsevät heille paljon.

Pidän huolen siitä, että lapseni ovat puhtaita, mutta itse tulen aina viimeisenä. Välillä olen niin väsynyt, etten jaksa edes meikata. Muusta itseni huolehtimisesta nyt puhumattakaan, kertoo Maarit. Välillä tilanne masentaa niin paljon, että lihon ja se tekee olon vielä kurjemmaksi.

Mari ja Maarit Kampaamo Pesulan käsittelyn jälkeen.  
Mikko Helin lähti mukaan Pienperheyhdistyksen uuteen Yksinkö hoituu? –kampanjaan päivittämällä  yksinhuoltajaäitien hiuslookin ja samalla itsetunnon uuteen uskoon:

Mielestäni hiukset ja meikki ovat osa naisellisuutta. Yksinhuoltajaäidillä ei ole aikaa laittaa itseään, joten yksi hemmottelupäivä voi kantaa hyvinkin pitkälle.

Kun Maarit kampaajakäynnin päätteeksi halaa Mikkoa, ei siinä sanoja tarvita.
Pienperheyhdistyksen Yksinkö hoituu? –kampanja käynnistyy kesällä kuvattavilla lyhytfilmeillä. Niiden tarinat perustuvat Marin, Maaritin ja monen muun yksinhuoltajan kokemuksiin yksin selviytymisestä. Siitä kun yhden ihmisen kädet, aika ja kekseliäisyys eivät vain meinaa riittää. Siitä kun vaikka muuttaa yksin lasten kanssa kämppää julkisten kulkuvälineiden toimiessa muuttoautona. Ja niin edelleen. Filmit ohjaa toimittaja-ohjaaja Minna Dufton vapaaehtoistyönä.

Sekä Maarit että Mari ovat löytäneet vertaistukea Pienperheyhdistyksen perhekahviloista. Niihin voi mennä juuri sellaisena kuin milloinkin sattuu olemaan.

– Jos tästä toiminnasta olisi kuullut neuvolassa, perheneuvolassa tai vaikkapa kouluterveydenhoitajan kautta, olisi moni taakka ollut kevyempi, toteavat molemmat.

Kun Raggarimorsian oli aikoinaan yh-äiti, hän teki monivuorotyötä ja eli hetken ja tilanteen kerrallaan. Muutti kämppääkin kerran yksin, paitsi ei onneksi julkisilla kulkuvälineillä, helvetti soikoon! Tänä äitienpäivänä toivon, että jaat tätä tarinaa mahdollisimman monelle. Koska sitä on morsian yhden päivän (no okei, mun tapauksessa kaksi), mutta äiti joka päivä. Ja huomenna viimeistään täytyy äidin jo taas jaksaa.

Hyvää Äitienpäivää kaikille äideille, noille arjen akrobaateille! Olette tärkeitä.