Hyvää Itsepäisyyspäivää, Suomi!
Tänään on taas se päivä, kun Suomi kerääntyy maan suosituimman tv-ohjelman ääreen. Katsomaan ja kuulemaan, kuka kukin on ja kuka kompuroi kenenkin luomuksissa. Kuin urheilutapahtumassa konsanaan selostajat hikoilevat siivouskomeroiden kokoisissa kopperoissaan, jokainen yrittäen olla se, joka EI tällä kertaa töpeksi.
Tänä vuonna kommentaattoreilla onkin edessään erikoispitkä urakka, kun kuusi tuntia paahdetaan Kohti Linnan juhlia (TV1) ennen varsinaista liukuhihnalähetystä #linnanjuhlat klo 18.55. Samaan aikaan netissä pyörivät sekä Pukulähetys sekä Haastattelulähetys, jottei hetkikään tönkkösuolatusta pönötyksestä jäisi ilman päivittelyä. Kilpailevia lähetyksiäkin on jo historiallinen määrä. Ja jos oikein rehellisiä ollaan niin kaikkihan me haluaisimme päästä edes jotenkin osalliseksi tähän spektaakkeliin, joka – vähän niin kuin joulukin – on onnistunut menettämään sen alkuperäisen pointtinsa.
Kuvat: Elina Manninen
Koska Itsenäisyyspäivästä on tullut Suuri Arvostelutapahtuma, tarjoaa Raggarimorsian tänä vuonna vastapainoa omalla Itsepäisyyspäivän tempauksellaan. Ja koska suurimmalle osalle meistä tavallisista tuhkimoista ei kutsua Linnan Juhliin ikinä tule, on tämä samalla haaste pistää se oma itsepäisyyspäivän puku tänä iltana päälle siellä omalla kotisohvalla ja ottaa siitä kuva. Koska ilman tiettyä itsepäisyyttähän ei olisi myöskään itsenäistä Suomea.
Raggarimorsiamen Itsepäisyyspäivän puku on alunperin Euroopan suurimman hääpukuvalmistajan, Cymbelinen, designer -puku. (Helvetin kallis, mutta niin ne aidot ja oikeat hääpuvut ovat.) Itsepäisyyspäivää varten Raggarimorsian uskalsi rakkaan pukunsa Hendenvaaraan, graffititaiteilija Pete “Hende” Niemisen käsittelyyn tietäen, ettei pukua enää sen jälkeen voisi ikinä pestä. Puvun maalaamista kameroillaan seurasivat sekä Elina Manninen että Ylen KulttuuriCocktail.
Hende halusi tällä elämänsä ensimmäisellä hääpukumaalauksellaan puolustaa pienempiään ja lopettaa naisten pukeutumisen arvostelun ja erityisesti tisseihin tuijottelun:
“Suurena motivaattorinani kuvataiteen kentällä häärimiseen ovat ihmisoikeudet ja pienemmän puolustaminen. Epäreiluutta ja moraalitonta röyhkeyttä on liikkeellä enemmän kuin koskaan ja niitä vastaan tappelemiseen spraymaali on hyvä työväline. Liian monesti naisilla tulee vastaan tilanne, jossa joku tuttu tai tuntematon mies tuijottaa rintavarustusta sen sijaan että ottaisi katsekontaktia. Raggarimorsiamen maalattu hääpuku tuijottaa nyt takaisin, kuin kysyen: “Mitä mulkkaat?!” Selkäpuolella on punk-henkisesti maalarinteipillä sapluunamaalattu nimikirjaimet RM, jotka korostavat Raggiksen anarkistista ja kyseenalaistavaa asennetta.”
Näin Itsepäisyyspäivän puku ja sen kunniaksi otettu potretti siis syntyivät! Potretin taustalle Hende maalasi Raggarimorsiamen ikioman Hellyeah -graffitin, jonka myötä Raggarimorsian haluaa toivottaa koko Suomelle Hyvää Itsepäisyyspäivää. Raggarimorsian haluaa myös kiittää jalokiviseppä A Tillanderia Itsepäisyyspäivän kuvauksissa käytetyistä huikeista jalokivistä sekä Fidaa kierrätetylle morsiamelle sopivasta valtaistuimesta.
Osallistu sinäkin Itsepäisyyspäivään pukeutumalla omaan protestipukuusi ja ottamalla selfie hashtagilla #itsepäisyyspäivä. Taustalla voi olla vaikka se kotona pöytäviinaa Tuntemattoman seurassa nauttiva henkilö. Paras Itsepäisyyspäivän kuva palkitaan Raggarimorsiamen hääoppaalla.
Raggarimorsiamen Hellyeah -graffiti on ihailtavissa Nuorison toimintakeskus Hapen graffitiseinällä. Raggarimorsiamen Itsepäisyyspäivän puku puolestaan Raggarimorsiamen yllä Love Me Do -häätapahtumassa Kaapelitehtaalla 23.1.2016. #häämessut #lovemedo
Jätä kommentti / Leave a comment